 |
Berliinin raideliikenne |
 |
|||
Raitiotiet | Raideliikenne
| Maanalainen | Pikaradat
| Kaluston modernisointi
| Vertailu Helsinkiin |
|||||
Berliinin raideliikenne koostuu raitioteiden lisäksi kahdesta erilaisesta metrosta (U-Bahn), pikaradoista (S-Bahn) ja rautateiden (DB) alueliikenteestä (Regio Züge).
Raitiotieverkko kattaa nykyään entisen Itä-Berliinin alueen varsin tiheänä verkkona siten, että lähes kaikkialla on raitiotie kävelyetäisyydellä. Linjasto muodostuu sekä keskustaan suuntautuvista että kehämäisistä linjoista. Raitiotierataa Berliinissä on 187 km. Pysäkkiväli on keksimäärin 460 m. Linjoja on 28. Suurinta osaa linjoista ajetaan kahdella yhteen kytketyllä moottorivaunulla.
Lisää tietoa raitioteistä omalla raitotiesivulla. Vanhan raitiovaunukaluston modernisoinnista kerrotaan myös omalla sivullaan.
Vanhimpien metrolinjojen vaunut ovat raitiovaunujen kokoisia. Osa radasta ja asemista on rakennettu katutason yläpuolelle.
Saksan ensimmäinen metro avattiin Berliinissä 1902. Ensimmäiset linjat muistuttivat Pariisin 2 vuotta aiemmin avattua metroa sikäli, että vaunut olivat kapeat, raitiovaunujen levyiset (2,3 m), ja lyhyet. Suuri osa radasta kulki kadun yläpuolella. Berliinin metron nimi olikin Berliner Hoch- und Untergrundbahn (ilma(korkea)- ja maanalainen rautatie). Asemia on vanhojen metrojen tapaan suhteellisen tiheään, noin 500 metrin välein.
Vuonna 1922 avattiin ensimmäinen leveämpi metrolinja. Niissä vaunun leveys on sama kuin nykyaikaisella pikaraitiotiellä, 2,65 metriä. Asemat tehtiin myös pidemmiksi, ja leveät linjat ovat maan alla. Asemia on hieman vanhoja metroja harvemmassa.
Kapea metrojuna ilmarataosuudella kohti asemaa Schlesiches Tor.
Metrolinjat on rakennettu pääsääntöisesti säteittäisinä keskustan läpi kulkevina linjoina. Metroverkko on tiuhempi entisen Länsi-Berliinin alueella. Berliinin jaossa itäpuolelle jäi vain kaksi linjaa, ja jaon aikana lännessä rakennettiin vain metrolinjoja ja raitioliikenne lopetettiin. Metrolinjoilla on vähän yhteisiä osuuksia, ja vaihtoasemilla eri linjat ovat tavallisesti eri tasoissa. Linjoja on 9, joista linjat 1,2 ja 4 ovat kapealla vaunun profiililla. Näillä linjoilla junan pituus on 6 vaunua. Leveillä linjoilla vanhat junat koostuvat kuudesta vaunusta. Uusimmissa junissa on 5 kiinteästi palkeilla yhteen kytkettyä vaunua. Junan sisällä voi siten kulkea vaunusta toiseen.
Berliinin metrolinjojen rakentaminen on tapahtunut kahdessa vaiheessa. Perusverkko rakennettiin vuoteen 1930 mennessä. Sen jälkeen ensimmäinen laajennus tehtiin 1952. Berliinin yhdistymisen jälkeen on jatkettu kolmea metrolinjaa (U8 Wittenau, U8 Hermannstrasse ja U2 Pankow).
Pikaratojen historia juontaa vuoteen 1872, jolloin valmistui Berliiniin eri puolilta johtavien rautatielinjojen välinen kehärata. Rautateiden paikallisliikenne saavutti niin suuren suosion, että höyryvetureiden vetämin junin ei pystytty kyllin tiheään liikenteeseen. 1895 alkanut sähkökäyttöinen raitioliikenne innosti rautatiet suunnittelemaan paikallisliikenteensä sähköistämistä, ja useiden kokeilujen jälkeen sähköjunaliikenne Berliinissä alkoi vuonna 1900.
Pikaradoista eli S-Bahnista alettiin puhua vuonna 1924, jolloin otettiin käyttöön nykyinen sivukiskovirroitus. Järjestelmän mallina oli 1902 avattu metro, mutta pikaratajunat olivat suurempia (leveys 3 m.). Berliinin jaon aikana Itä-Berliinissä panostettiin raitioteihin ja S-Bahniin, mutta Länsi-Berliinissä DDR:n rautateiden hoitama S-Bahn-liikenne näivettyi.
Pikaratojen asemaväli on 2-4 kilometriä. Suuri osa pikaradoista on rakennettu katutason yläpuolelle kivi- ja tiiliholvisten penkereiden päälle. Samalla penkereellä kulkee myös rautateiden muuta liikennettä, joskin molemmilla on omat raiteensa. Pikaradat ulottuvat kauas maaseudulle, jossa on edelleen yksiraiteisia osuuksia ja tasoristeyksiä.
Strausbergissa pikarata kulkee maaseutumaisemassa yksiraiteisena. Sivukiskovirroituksesta huolimatta radalla on myös tasoristeyksiä.
Pikaratalinjat (S-Bahn) ovat myös säteittäisiä kaupungin läpi kulkevia linjoja, mutta lisäksi on keskustaa kiertävä kehärata, joka kulkee noin 4 km:n etäisyydellä keskustasta. Itä-länsi-suunnassa kaupungin keskustan halkaisee poikittaisrata, jossa kulkee rinnan pikaratalinjoja sekä rautateiden kaukoliikennettä. S-Bahnlinjoja on 8 kpl, joista osa haarautuu kaupungin ulkopuolella. Junat ovat usein hyvin pitkiä, enimmillään 10 vaunua.
Uusimmassa metrokalustossa on vain pitkittäisiä istumapaikkoja, jotta seisomapaikkoja on mahdollisimman paljon ja junan kapasiteetti mahdollisimman suuri.
Sekä metro- että pikaratajunissa pääasiallinen matkustusmuoto on seisten, jotta junilla on mahdollisimman suuri kapasiteetti. Metroissa suuri osa istuimista on selkänoja seinään päin. Pikaratajunissa istumapaikkoja on suhteessa metroja enemmän, mutta osassa on istuimet taitettavissa ylös lattiatilan lisäämiseksi.
Pikaradat olivat ja ovat yhä Saksan rautateiden toimintaa. Vain vuosina 1984-1989 Länsi-Berliinin S-Bahn kuului Berliinin liikennelaitokselle, BVG:lle. Pikaratojen junien vaunut ovat saman levyisiä kuin rautatiekalusto, mutta ne ovat matalampia. Pikaradoilla on käytössä sivukiskovirroitus vaikka rautatiet muuten käyttää ilmajohtoa.
Aluejunat eli Regio Zügen ei ole varsinaisesti enää Berliinin liikennettä, vaan rautateiden lähiliikennettä tärkeimpien esi- ja naapurikaupunkien välillä. Käytettävä kalusto vaihtelee moottorivaunuista 2-kerroksisiin veturijuniin. Asemien välit ovat 4:stä kilometristä ylöspäin.
Tämä sivu päivitetty viimeksi 18.10.2002 / AA
Paluu sivun alkuun.