Takaisin Kaupunkiliikenne-pääsivulle
Museoraitiotie
Amsterdamissa on kaksi yhdistysmuotoista vapaaehtoisuuteen perustuvaa raitiotiemuseota. Toinen niistä harjoittaa huhtikuusta syyskuuhun sunnuntaisin museoliikennettä entisellä paikallisrautatiellä Amstelveen suuntaan. Molemmat sijaitsevat raitiolinjan 16 Haarlmeerstationin pysäkin vierellä olevan entisen asemarakennuksen tuntumassa. Museolinjan pysäkki on asemalla entisen ratapihan puolella.
Museovaunu 1920-luvulta. Kuva 9.8.2007 AA.
Asemalla on museoraitiotien myymälä, mutta varsinaista kalustonäyttelyä ei ole, sillä tilaa on vain kaluston säilyttämiseksi.
Kalustosuojissa ei ole ilmajohtoja, mitä varten yksi 1900-luvun alun moottorivaunu on rakennettu hybridivaunuksi. Ennen tätä vaunu oli muutettu suolanlevitysvaunuksi, ja suolalaitteiden tilalla on nyt dieselaggregaatti. Ulkoisesti vaunu on alkuperäisen 2-akselisen moottorivaunun näköinen.
Museoraitiotien kalustokokoelma on kansainvälinen. Vaunuja on Saksasta, Wienistä ja Budapestistä.
Toisen yhdistyksen vaunukokoelma on taivasalla, mutta sekään ei ole esillä eikä myöskään liikenteessä. Ajallisesti kokoelma on museoraitiotietä laajempi.
Amsterdamilaiset vaunut ovat kaupungin omistuksessa, mutta deponoitu yhdistyksille.Raitiotiemuseon vieressä sijaitsee GWB:n raitiovaunuvarikko.
Sivun alkuun.
Sivu on tehty 17.8.2007 / AA