tst_index

Frankfurt

Frankfurtin joukkoliikenne

Raitiotiet

U-Bahn

Puistoraitiotie

Liikennemuseo

Sivun alkuun


Takaisin
Kaupunkiliikenne-pääsivulle

Liikennemuseo yleisnäkymä.

Yleisnäkymä piennäyttelyparvelta liikennemuseon läntisen hallin vanhimpien vaunujen puolelle. Vasemmalla on maailman vanhin säilynyt moottorivaunu perävaunuineen vuodelta 1884. seuraavalla raiteella on moottorivaunu vuodelta 1908. Kuva 7.7.2019 Antero Alku.

Frankfurtin liikennemuseo

Frankfurtin liikennelaitoksen museo sijaitsee entisissä Frankfurter Waldbahnin varikko- ja korjaamotiloissa Swanheimissa. Läntisessä hallissa on esillä vanhimpien vaunujen kokoelma sekä 2 bussia ja johdinauto. Itäisessä hallissa on uudemman kaluston kokoelma. Sisäänpääsy ja pienesineet ovat esillä läntisessä hallissa. Ulkona on pieni ratanäyttely ja vanhassa odotusrakennuksessa on säilöttynä kampiasetinlaite.

Ajokuntoinen museokalusto on varastoituna Gutleutin varikolla. Swanheimissa oleva museokalusto on täyskorjattu kun kalusto on siirretty museolle, mutta sitä ei ole katsastettu eikä huolleta niin, että vaunuilla ajettaisiin.

Museo on avoinna kesäisin sunnuntaisin ja muulloin joka kuukauden kolmantena sunnuntaina (tilanne 2019). Museolle pääsee raitiovaunulla 12. Päätepysäkki on museon oven edessä ja kääntösilmukka kiertää läntisen hallin. Museon pääsylippu maksaa 3 € (2019) ja se ostetaan ovella olevasta joukkoliikenteen lippuautomaatista.

Liikennelaitos VGF omistaa vaunut ja tilat sekä vastaa molempien ylläpidosta. Museon henkilökunta on vapaaehtoisia, jotka pitävät museon avoinna ja opastavat vieraita.

Liikennemuseon kokoelma on varsin kattava. Lähtökohtana on ollut, että jokaisesta vaunutyypistä olisi edustaja museossa. Myös merkittävimmistä modernisointi­ver­si­oita on pyritty säilyttämään versiot tai palauttamaan vaunuja modernisoimattomaan asuun. Swanheimissa on esillä 27 kiskokulkuneuvoa ja 5 kumipyöräajoneuvoa. Ajokuntoisia museovaunuja on 7 ja kunnostettavia yksikköjä on kolme.

Frankfurtissa on myös erityisraitiotielinja, Ebbelwei Express. Sitä ajetaan K-sarjan 2-akselisilla vaunuilla ja perävaunuilla. Linjalla on kiertoreitti keskikaupungilla ja sitä ajetaan viikonloppuisin. Linja ei ole varsinaisesti museolinja, vaikka kalusto onkin muuten käytöstä poistettua. Vauut on maalattu punaisiksi ja niissä on kuviokoristus. Vaunuissa tarjoillaan omenaviiniä ja -mehua sekä bretzeleitä, pieniä suolaisia rinkilöitä.

Museon pienesineisiin kuuluu mm. opetus- ja näytekappaleita ilmajohdoista, kuljettajakursseilla rakennettuja pienoismalleja sekä useita raitiovaunupienois­malleja yksityisiltä rakentajilta.

Pienoismallikokoelma.

Frankfurtilaisen Alfret Veitin rakentama 60 vaunun kokoelma Frankfurtin, Mainzin ja Offenbachin raitiovaunuista. Mallien mittakaava on 1:71, koska Veit on rakentanut vaunut HO-mittakaavaisten (1:87) mallien moottoreiden ympärille. Raitiovaunut oli tehtävä suurempaan mittakaavaan, jotta junia kapeampien raitiovaunujen pienoismallit olisivat kyllin suuria moottoreille. Kuva 7.7.2019 Antero Alku.

Düwagin avattu vetoteli.

Museossa on esillä auki sahattuja raitiovaunujen ajomoottoreita. Myös Dûwagin patentoima yhdellä moottorilla totetutettu vetotelirakenne on museossa esillä. Helsingin Valmet-vaunuissa on samanlaiset, joskin eri raideleveydellä. Taustalla Saksan toisen maailmansodan jälkeinen standardivaunu, Verbandwagen, numero 104. Vaunu on suunnteltu liikennelaitosten yhdistyksen toimesta uustuotannon perusvaunutyypiksi, joita valmistettiin sen jälkeen kun sodassa tuhoutuneiden vaunujen osista rakennettujen jälleenrakennusvaunujen (Aufbauwagen) rakentaminen päättyi. Vaunu 104 on Frankfurtin vaunusarjaa K ja valmistunut 1954. Oven vieressä olevan merkinnän mukaan se on peruskorjattu museovaunuksi 26.8.1976. 2-akselisten vaunujen linjaliikennekäyttö päättyi vasta 1978. Kuva 7.7.2019 Antero Alku.

Vaunu 15.

Vaunu 15 on Offenbachin raitiotien vaunu vuodelta 1908. Kontrolleri ja kuljettaja ovat avoimella etusillalla. Kontrolleria varten etuseinään on muotoiltu ulkonema. Myöhemmin vaunujen päätysillat rakennettiin umpinaisiksi kuljettajien työolojen parantamiseksi, kuten vaunu 345 seuraavassa kuvassa. Frankfurtin A-sarjan vaunut olivat rakenteeltaan samanlaisia kuin B-sarjan vaunut, jotka olivat toinen hankintaerä. B-sarjan vaunujen moottoriteho oli hieman yli 2-kertainen A-sarjaan näden, minkä vuoksi toinen hankintaerä nimettiin B-sarjaksi. Kuva 7.7.2019 Antero Alku.

B-sarjan moottorivaunu katetulla päätysillalla.

Vaunu numero 345 vuodelta 1907 on Frankfurtin tyyppimerkinnän mukaan B-sarjan eli toisen moottorivaunusarjan vaunu. Vaikka valmistaja on eri kuin edellisen kuvan Offenbachin vaunulla 15, kyse on samasta vaunutyypistä. Mutta vaunu 345 on museoitu myöhemmässä 1920-luvun asussa, jossa päätysillat on rakennettu umpinaisiksi. Erikoisen näköinen ikkunarakenne johtuu siitä, että kontrollerin kammelle oli tehtävä tilaa avonaisen sillan etuseinää pidemmälle. A- ja B-sarjojen vaunujen poistaminen alkoi 1930-luvulla, mutta sodan vuoksi osa vaunuista oli liikennekäytössä vielä 1960-luvulla. B-vaunun vierellä on H-sarjan moottorivaunu 510 vuodelta 1939. Kuva 7.7.2019 Antero Alku.

F-vaunu.

F-sarjan vaunu 411 vuodelta 1925 on alkuperäisessä rakenteessaan. Taustalla näkyvä H-sarjan vaunu 510 vuodelta 1939 oli F- ja G-sarjoista kehitetty uusi vaunutyyppi. Näkyvä ulkoinen muutos oli suora päätyseinä ja yhtenäinen etuikkuna. Malli omaksuttiin saksalaisten 2-akselisten vaunujen vakioratkaisuksi valmistuksen loppuun asti. Merkittävä H-vaunujen uutuus olivat kiskojarrut. Vuonna 1955 uudistettiin 17 F-vaunua H-vaunujen mukaisiksi. Kuva 7.7.2019 Antero Alku.

L-sarja vetovaunu ja perävaunu.

Frankfurt sai ensimmäiset telivaunut vuonna 1954, jolloin toimitettiin vielä K-sarjan 2-akselisia vaunuja. Kuljettajakurssin tekemä liikennemuseon pienoismalli esittää L-sarjan veto- ja perävaunun alkuperäisessä värityksessään. Schwanheimissa on esillä vetovaunu 236 mutta uudessa punavalkoisessa värityksessä. Ajokelpoisen kaluston kokoelmassa on toinen L-sarjan juna, joka vuonna 2006 maalattiin alkuperäiseen väriinsä. Neliakselisia telivaunuja hankittiin vain yksi 42 vaunun erä. Seuraava hankinta oli 6-akselisia nivelvaunuja ja sitä seuraavat 8-aselisia kahden nivelen vaunuja sarjoihin N ja O. Kuva 7.7.2019 Antero Alku.

P-sarjan pienoismalli.

P-sarjan vaunuja on Frankfurtissa liikennekelpoisina museovaunuina, jotka ovat palanneet normaaliliikenteen ajoon vielä 2018–2021, kunnes T-sarjan vaunujen toimitukset alkavat. Vaunut piti poistaa vuonna 2014, mutta vaunuja palasi vuonna 2016 ajoon linjalle U5, jossa oli vielä matalia laitureita. Liikennemuseossa on näistä uusimmista museovaunuista pienoismallli. Vaunuja toimitettiin 1972–1978 Stadtbahn-vaunuiksi, jotka soveltuvat sekä katuraitiotielle että tunneliliikenteeseen. Jälkimmäinen edellyttää sopivuutta korkealle laiturille, minkä vuoksi vaunuissa on taittoportaat. Välillä nämä 2350 mm leveät vaunut olivat kynnyksiltään levitettyinä käytössä 2650 mm leveydelle tehdyillä U-Bahn-osuuksilla. Kuva 7.7.2019 Antero Alku.


Paluu sivun alkuun. Paluu etusivulle.

Tämä sivu on tehty 20.7.2019. Viimeisin päivitys --.--.---- / AA