Matka-aika kaupunkien välillä | Kaupunkien välisten matkojen talous | Kaupunkien välisen liikenteen järjestäminen | Kaupunkien välinen liikenne Suomessa
Kaupunkien välinen joukkoliikenne ymmärretään yleensä eri liikenteenä kuin kaupunkiliikenne, joka ajatellaan kaupunkien sisäiseksi liikenteeksi. Perinteinen jako on ollut paikallis- tai lähiliikenne ja kaukoliikenne. Näiden liikennetyyppien ero on kuitenkin kaventumassa, koska kaupunkiseudut ja työssäkäyntialueet kasvavat. Tällöin kaupunkien välinen liikenne on muutakin liikennettä kuin kaupunkikeskustojen välistä liikennettä.
Kehitys on johtanut siihen, että kaupunkiliikenteestä on tullut myös kaupunkien välistä liikennettä. Luonteeltaan kaupungin sisäinen joukkoliikenne ulottuu kaupunkien välille, jolloin yksi linja palvelee samalla sekä kaupunkien välistä että kummankin kaupungin sisäistä liikennettä.
Matkustajan kannalta merkittävä etu on, että matkustaminen kahden kaupungin reuna-alueiden välillä voi tapahtua kiertämättä kaupunkikeskustojen kautta. Tämä vaikuttaa matka-aikaan siten, että yksi keskinopeudeltaan kaupunkiliikennematka korvaa kaksi kaupunkiliikennematkaa, yhden kaupunkien välisen nopean matkan sekä näiden väliset vaihdot.
Vaikka kaupunkiliikennematka on hitaampi kuin kaupunkien välinen nopea matka, yhden matkan kesto on lyhyempi ja palvelu tältä osin parempi. Keskinopeudeltaan hitaampi matka kestää vähemmän aikaa koska:
Paluu sivun alkuun.
Kaupunkiliikenne ja kaupunkien välinen liikenne poikkeavat taloudeltaan siinä, että kaupunkien välisessä liikenteessä yhden matkan pituus on yleensä oleellisesti kaupunkien sisäisiä matkoja pidempi. Toisaalta kuluja alentaa mahdollisuus käyttää suurempaa nopeutta kuin kaupunkien sisällä, jolla säästetään kaluston pääomakustannuksia sekä tuntikustannuksia.
Väyläkustannukset sen sijaan ovat suuremmat pidemmän linjapituuden vuoksi, mutta asemien määrä on vähäisempi. Väyläkustannuksia voidaan jakaa muun liikenteen kanssa. Bussiliikenne ei tarvitse erillisiä kaistoja, ja raideliikenteessä samalla radalla voi kulkea myös rahtia.
Kaupunkien välisessä liikenteessä kustannukset lasketaan samoin kuin kaupunkiliikenteessä. Liikennöinnin hinta koostuu vaunupäivästä, vaunutunnista ja kilometrikustannuksesta. Suomessa käytettyjä yksikkökustannuksia on esitetty sivulla Joukkoliikenteen yksikkökustannuksia.
Paluu sivun alkuun.
Kaupunkien välisen liikenteen järjestämien kaupunkiraideliikenteen tavalla on osoittautunut erittäin kannattavaksi. Kun Karlsruhessa ryhdyttiin liikennöimään lähiliikenteen junia raitiovaunuin, jotka keskusaseman sijaan ajoivat Karlsruhen keskustassa kaupungin katuverkolle, lähiliikenteen matkustajamäärä moninkertaistui.
Tällainen liikenne ei varsinaisesti ole uutta, sillä 1900-luvun alkupuolella toimineet esikaupunkiradat ja kaupunkien väliset paikallisradat (USA:ssa "interurban") toimivat samalla periaatteella. Monissa tapauksissa tällainen liikenne lopetettiin autoistumisen yhteydessä.
Suomessa vastaavaa liikennettä olivat 1950-luvun puolivälistä 1970-luvulle liikennöineet lättähatut, kevyet dieselmoottorivaunut. Ne käyttivät kuitenkin rautateiden ratoja, eikä kaluston koko sallinut liikennettä kadulla.
Karlsruhen innovaatio oli käyttää raitiovaunukalustoa rautateiden
rataverkolla. Tällä säästetään erillisen radan
kustannukset.
Kaupunkien välinen bussiliikenne voi toimia ja usein toimiikin samalla periaatteella, joskin pikavuoropysäkkejä on taajama-alueella usein harvassa, jotta pikavuoron aikataulu pääteasemien välillä pysyisi lyhyenä. Pikavuorobusseihin ei myöskään haluta paikallisbussien matkustajia. Osin syynä on sovittu markkinoiden jako. Usein eivät lippujärjestelmätkään ole yhtenäiset.
Paluu sivun alkuun.
Suomen suurimmat kaupunkialueet muodostavat usean kunnan alueelle ulottuvia työssäkäyntialueita. Naapurikuntien välinen liikenne on näillä seuduilla yleensä puhtaasti kaupunkiliikennettä.
Pääkaupunkiseudulla työssäkäyntialueen laajuus ulottuu yhtenäisen seutualueen ulkopuolelle Kirkkonummelle, Nurmijärvelle, Hyvinkäälle ja Sipooseen. Kirkkonummen ja Hyvinkään suuntaan on kaupunkien välisessä liikenteessä tarjolla junaan perustuva liityntäliikenne. Nykyaikaista kaupunkien välistä raideliikennettä ei ole.
Tampereen ja Turun seuduilla ydinkaupunkien sisäisen ja seudullisen liikenteen välisessä työnjaossa on käytäntö, jossa kaupunkien sisäisen liikenteen hoitaa kaupungin kunnallinen liikennelaitos ja kilpailutettu ostoliikenne. Yksityiset bussiyritykset hoitavat seudullisen naapurikaupunkeihin ulottuvan liikenteen valtion ja kuntien setulipputuella. Raideliikennettä ei ole käytössä. Seutumatkat ovat suoria bussilinjoja.
Suomessa on seutuja, joissa on hyvät mahdollisuudet kaupunkien välisen liikenteen järjestämiseksi kaupunkiliikenteen tavalla. Näillä seuduilla on kaupunkeihin liittyviä 50 – 70 km. pitkiä rataosuuksia, joita on mahdolista liikennöidä moottorivaunukalustolla tunnissa päästä päähän. Näin ollen kahdella vaunulla on mahdollista järjestää säännöllinen liikenne tunnin vuorovälillä.
Tällaisia seutuja ovat esimerkiksi:
Osalla näistä radoista on nyt valtion tukemaa VR:n paikallisliikennettä ja rinnakkaisia bussiyhteyksiä. Useissa tapauksissa paikallisliikenne on lopetettu, koska VR:n strategiassa paikallisliikennettä harjoitetaan vain pääkaupunkiseudulla. Muualla paikallisliikenteen hoidon ehtona on valtion tuki, ja ilman tukea paikallisliikennettä uhkaa lopettaminen.
Paluu sivun alkuun. Paluu pääsivulle.
Sivu on luotu 10.8.2004 / AA. Viimeisin päivitys 10.8.2004 / AA.