Raitiotie laajeni Nummenmäelle aivan rakennetun kaupungin rajalle 1938. Kuralan kerrostalot rakennettiin 600 metrin päähän raitiotiestä 1960-luvulla. Kuralan asemakaavaan piirrettiin raitiotie, jonka rakentamista liikennelaitos esitti 1959. Vuonna 1962 kaupunginhallitus kieltäytyi ottamasta talousarvioon rahaa radan jatkamiseen. Kuva Mikko Alameri 14.5.1972.
Ensimmäiset raitiotiet
Turussa toimi vuoteen 1972 raitiotie. Se oli perustettu 1908 sähköraitiotienä. Ennen sähköraitiotietä Turussa toimi hevosraitiotie 1890–1892.
Hevosraitiotie
Turun Kauppaseurassa syntyi vuoden 1888 alussa ajatus hevosraitiotien perustamisesta Turkuun. Perustetun raitiotieosakeyhtiön johtaja August Armfeldt esitti kaupunginvaltuustolle toukokuussa 1889 anomuksen raitiotien toimiluvasta. Kesäkuussa valtuusto myönsi yhtiölle toimiluvan 40 vuodeksi Kanavaniemeltä Linnankadun ja Tuomiokirkkosillan kautta Hämeentulliin. Esillä oli mahdollisuus sähköraitiotiestä, mutta Turussa ei ollut tuolloin vielä sähkölaitosta.
Liikenne käynnistyi toukokuussa 1890. Radan pituus oli 3,5 kilometriä ja raideleveys 1435 mm. Vuoroväli oli 10 minuuttia. Matkustajia oli ensimmäisenä toimintavuonna päivittäin 900, mutta tulot eivät riittäneet kulujen kattamiseen. Yhtiössä tutkittiin mahdollisuutta sähköistykseen sekä petroolimoottorikäyttöisiin vaunuihin liikennöintikustannusten alentamiseksi.
Erityinen kustannus syntyi talvisin raitiotien pitämisessä puhtaana lumesta. Kustannuksia lisäsi pika-ajurien kiusanteko heidän ajaessaan tahallaan lumivalleja levälleen radalle.
Hevosraitiotieyhtiön toiminta päättyi konkurssiin loppuvuodesta 1892. Raitiotien heikon talouden taustana oli kallis talvikunnossapito ja korkea lipun hinta, jonka vuoksi vain varakkailla kaupunkilaisilla oli mahdollisuus käyttää raitiotietä. Konkurssin ja toiminnan lopettamisen välttämiseksi yhtiö haki kaupungilta avustusta. Suuri osa kaupunginvaltuuston jäsenistä oli raitiotien osakkaita, jotka eivät voineet päätöksentekoon osallistua. Jäljelle jääneet jäsenet vastustivat raitiotietä eivätkä suostuneet avustukseen.
Sähköraitiotie
Sähköraitiotien perustamista ryhdyttiin valmistelemaan 1905. Seuraavana vuonna AEG-yhtiö voitti tarjouskilpailun ja sille myönnettiin toimilupa raitiotielle ja sähkölaitokselle 40 vuodeksi. Liikenne alkoi 22.12.1908 kahdella linjalla. Keskustassa oli kahdeksikon muotoinen rata, joka ulottui Kauppatorilta Tuomiokirkolle ja rautatieasemalle. Toinen linja oli Linnankadulla sataman ja Puistokadun risteyksen välillä. Liikennettä varten oli 11 moottorivaunua, ja jo seuraavana keväänä tilattiin kaksi moottorivaunua lisää. Sähköraitiotien raideleveys oli 1000 mm, vaikka hevosraitiotien raideleveys oli ollut 1435 mm.
Ensimmäinen maailmansota johti saksalaisessa omistuksessa olleen raitiotieyhtiön takavarikointiin. Vuonna 1919 kaupunki lunasti raitiotieyhtiön itselleen. Suurella kuormalla toimivaa raitiotietä kehitettiin tilaamalla perävaunuja. Yksiraiteisuus haittasi kuitenkin raitiotien toimintaa. Vasta 1930-luvulla ryhdyttiin yksiraiteista rataverkkoa muuttamaan kaksiraiteiseksi. 1930-luvulla hankittiin myös lisää moottori- ja perävaunuja. Vuosikymmenen lopulla raitiotien toiminta kääntyi voitolliseksi. Raitiotien päätettiin oleva kaupungin peruskulkumuoto.
Vuoteen 1938 mennessä rataverkko oli laajennettu rautatien yli Pohjolaan, idässä Nummenmäelle ja Aurajoen eteläpuolella Mäntymäelle Martinkadulle asti. Kun Martinsilta rakennettin 1940, rakennettin myös raitiotie sillan yli yhdistämään Mäntymäelle päättynyt rata Puistokadun rataan.
Toinen maailmansota aiheutti merkittävää tuhoa raitiotielle, mutta kaikki vaunut ja palanut vaunuhalli korjattiin. Sodan jälkeen hankittiin ensin yhdeksän uutta perävaunua kotimaiselta Karia Oy:ltä vuosien 1946 ja 1947 aikana. Vuonna 1951 saatiin 10 uutta Karian valmistamaa moottorivaunua. Niillä korvattiin alkuperäisiä moottorivaunuja vuosilta 1908–1909, joista 10 muutettiin vuosina 1951–1955 perävaunuiksi raitiotien omalla korjaamolla.
Raitiotien suurin vuotuinen matkustajamäärä oli 28 miljoonaa matkaa vuonna 1946. Sodan jälkeen raitioliikenne asettui 14 miljoonan matkustajan tasolle. Raitiotietä suunniteltiin laajennettavaksi, mutta ainoa toteutunut laajennus oli Korppolaismäen rata vuonna 1956. Samaan aikaan toimitettiin kahdeksan suurta telimoottorivaunua. Laajimmillaan rataverkon pituus oli 11,4 kilometriä vuonna 1956 ja kolmen linjan yhteinen linjapituus oli 17,5 kilometriä.
1950-luvun lopulla raitiotielaitos esitti raitioteiden laajentamista kaupungin kasvun myötä Kuralaan, Ruohonpäähän, Vasaramäkeen ja Itäharjuun. Myöhemmin olisi voitu jatkaa vielä Raisioon ja Kaarinaan. Laajennuksiin ei myönnetty rahoitusta ja perusteltiin, että kaavoituksen ollessa kesken laajennuksista ei voi päättää. Radan jatko Nummenmäeltä Kuralaan suunniteltiin ja sisällytettiin asemakaavaan. Raitioteiden kasvua varten raitiotielaitos oli neuvotellut valmiiksi kuuden telivaunun hankinnan. Vuoden 1962 talousarvioneuvotteluissa Kuralan laajennus ja vaunuhankinnat hylättiin.
Kun raitiotietä ei saanut kehittää, toimintaa oli supistettava kaluston ikääntyessä, eikä raitiotie voinut palvella raitiotien ulottumattomiin kasvavaa kaupunkia. Teknillisten laitosten lautakunta esitti huhtikuussa 1962, että raitiotie tulisi lakkauttaa. Lakkautusta selvittämään perustettiin toimikunta. Toimikunta teki tutustumismatkan kaupunkeihin, jotka olivat lakkauttaneet tai päättäneet lakkauttaa raitiotien. Vuonna 1965 aloittanut kaupunginvaltuusto päätti lakkauttamisesta 14.6.1965.
Raitiotien lakkauttaminen alkoi linjasta 1 vuonna 1967, jota ennen vuotuinen matkamäärä oli lähes 11 miljoonaa. Lakkautuksen jälkeen vuotuinen matkamäärä oli noin 7,5 miljoonaa, mutta määrä kasvoi vuoteen 1971, jolloin huhtikuussa lakkautettiin rengaslinjan 3 myötäpäivän suunta. Linjan 1 korvanneen bussilinjan matkamäärä oli 22 % raitiolinjaa alhaisempi. Linja 2 lopetettiin toukokuun lopussa ja linja 3 lokakuun alkuun 1972. Viimeisen liikennöintivuoden matkamäärä oli 3 miljoonaa.
Raitiotien lakkautus oli tulos pitkällisestä kehityksestä, joka alkoi 1950-luvun alusta siitä, millä tavoin kaupunki tulisi kasvamaan. Vastakkain olivat joukkoliikenne ja autoilu. Kaupunginarkkitehti Olavi Laisaaren mielestä katuja tuli leventää ja raitiotie lopettaa, jotta saadaan tilaa kasvavalle autoilulle.
Vuoden 1954 joukkoliikennetoimikunnan mietinnössä kasvavan kaupungin liikenne hoidettaisiin laajentamalla raitioteitä uusille asuinalueille. Lähiöt kuitenkin kaavoitettiin perustumaan autoiluun ja myös vanhaa keskustaa muutettiin leventämällä katuja, jotta saatiin tilaa pysäköinnille. Samaan aikaan kun tarvetta lakkauttaa raitiotie perusteltiin lakkautusta suunnittelevan toimikunnan raportissa 1960-luvulla katujen kapeudella, katuja levennettiin, jotta niille mahtui enemmän autoja.
Käytännössä autoilu voitti, kun raitiotien laajennuksiin ja kalustohankintoihin ei myönnetty määrärahoja. Siten vuoden 1956 linjan 2 jatko Korppolaismäkeen jäi viimeiseksi raitiotien laajennukseksi. Samana vuonna saatiin 8 Valmetin valmistamaa telivaunua, jotka jäivät viimeisiksi Turkuun toimitetuiksi vaunuiksi lukuun ottamatta raitiotien oman konepajan 1958 valmistamaa yhtä teliperävaunua.Kaupunki joutui kuitenkin käyttämään rahaa bussiliikenteen laajentamiseen ja katujen parantamiseen, jotta ne kestäisivät bussien aiheuttaman kuormituksen. Päättäjille ei kerrottu kaikkia bussiliikenteestä aiheutuvia kustannuksia, mutta raitiotien ylläpitämisen kustannuksia paisuteltiin, jotta lakkauttamisesta voitiin esittää saatavan suuria säästöjä. Viimeinen liikennöintipäivä oli 1.10.1072 linjalla 3.
Paluu sivun alkuun.
Sivu on tehty 16.5.2018 / AA.