Kaupunkien kehityksestä

Kaupunkien kasvu on sivistyksen historian aikana perustunut liikenteen mahdollisuuksiin. Kaupungin koko on ollut niin suuri, että kaupungin laidalta on voinut kulkea töihin kaupungin keskustaan.

Antiikin aikana kaupungit olivan muutaman kilometrin kokoisia. Työmatkat tehtiin kävellen, eikä monen kilometrin kävelyetäisyys ollut mahdollinen.

Merkittävä kaupunkien kasvu alkoi vasta teollisen vallankumouksen myötä. Kun rautatiet saatiin käyttöön 1800-luvun alkupuolella, oli mahdollista kuljettaa työväkeä jopa parin kymmenen kilometrin päästä.

Joukkoliikenteen kehitys kasvatti kaupunkeja edelleen 1800-luvun lopulla, kun sähkö saatiin käyttöön liikenteen käyttövoimana. Joukkoliikenne voitiin ulottaa kattamaan kaupunki tiheämmin kuin mikä rautateiden koon vuoksi oli mahdollista.

Tieliikenne mullisti kaupunkien kehitystä edelleen toisen maailmansodan jälkeen. Aluksi olivat bussit ratkaisevassa osassa, sillä niiden avulla joukkoliikenne voitiin ulottaa helposti ja nopeasti uusille asuma-alueille. Autoistuminen puolestaan loi mahdollisuuden kohottaa asumistasoa, sillä päivittäinen työmatkailu tuli mahdolliseksi myös pientaloalueilta, joille edes bussiliikenteen järjestäminen ei ollut taloudellisesti kannattavaa.

Ihmiset suostuvat käyttämään työmatkaansa noin 30 - 45 minuuttia yhteen suuntaan. Nykyään tämä on laajentanut kaupungin käsitteen talousalueeksi tai työssäkäyntialueeksi, kuten pääkaupunkiseutu on. Työssäkäyntialueen laajuus on nykyään jo lähes 100 kilometriä halkaisijaltaan. Ihmiset voivat rakentaa kotinsa väljään luontoon etäälle kaupungista, koska moottoriteitse ei enää 50 kilometrinkään työmatka kestä enempää kuin 10 kilometriä ruuhkaliikenteessä.

Paluu edelliselle sivulle. Paluu pääsivulle.