Joukkoliikenteen historiaa

Jos kerrataan seudun liikenteen historiaa 40 vuotta taaksepäin, löytyy muutama selvä trendi.

1960-luvun alussa joukkoliikenteen osuus oli lähes 70%. Rakennettu kaupunki oli Helsingin rajojen sisäpuolella, ja raitiotiet ulottuivat rakennetun kaupungin rajoille.

Aluksi kaupunki kasvoi siten, että naapurikuntien alueita liitettiin Helsinkiin. Uusille alueille rakennettiin asumalähiöitä. Raitioteitä ei laajennettu, vaikka 1950-luvulla vielä niin suunniteltiin (Itä-Helsingin pikaraitiotie, jolle oli varattuna kaistat Kulosaaren ja Naurissaaren silloilla). Sen sijaan liikenteen rungoksi rakennettiin moottoritiet.

Joukkoliikenne laajennettiin bussein, jotka käyttivät kasvavan henkilöautoilun kanssa samoja väyliä. Bussit olivat myös ainoa keino hoitaa liikenne kaupungin rajojen yli, kun seudun kasvu jatkui naapurikunnissa, eikä Helsinkiin enää liitetty maa-alueita. Ainoa poikkeus tässä kehityksessä oli Martinlaakso, jonka liikenteen rungoksi rakennettiin rautatie.

Tämän kehityksen tuloksena joukkoliikenteen osuus on laskenut 30 vuodessa 40 prosenttiin, missä se on pysynyt koko 1990-luvun.

Metron käyttöönotto bussiliikenteen korvaajana Itä-Helsingissä vuonaa 1983 ei ole tätä kehitystä muuttanut. Eikä länsimetron suunnitelmien edes odoteta muuttavan osuutta, koska metrosta huolimatta Länsiväylän suunnan liikennemäärälle ei ennusteta kasvua.

Tähän on tultu 40 vuodessa: Kun joukkoliikenteen tarjontaa ei ole, autoilun osuus kasvaa. Kuvassa Kehä 1:n aamuruuhkaa.

Ks. myös tietoa kaupunkien kehityksen historiasta.

Paluu edelliselle sivulle. Paluu pääsivulle.